sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Pompöösi Pariisi




Pieni pala Pariisia on nyt koettu. Takana on viisi päivää kiertelyä kulttuurin, taiteiden ja rakkauden historiallisessa kaupungissa vaikutteita, tunnelmia, tietoa ja elämyksiä imien. Matkaseuranani minulla oli 11 yhdeksäsluokkalaista sekä ranskan opettaja. Reissu oli fyysisesti hyvin vaativa. Käveltyjä kilometrejä kertyi jokaisena matkapäivänä lähemmäs parikymmentä, ja metrolla ja junalla kerrytetyt kilometrit liikkuivat nekin kymmenissä. Vaikka pitkät kävelylenkit tuntuvat ennen kaikkea väsyneissä, venyttelyä kaipaavissa pohkeissa ja rakkojen peittämissä kantapäissä, näimme viiden päivän aikana niin paljon Pariisia, että kulumat jaloissa eivät oikeastaan tunnu missään.

Reissu oli varmasti rankka myös yhdesluokkalaisille oppilaille, mutta pienestä vastarintaliikkeestä huolimatta he suoriutuivat matkasta hienosti! Ranskaa he käyttivät aina valvojien kuullen ruokaa tilatessaan ja kahviloissa asioidessaan. Yksin ollessaan kieli on varmastikin kääntynyt helposti englantiin, mutta "onneksi" kaikkialla Pariisissakaan ei pärjää englannilla. Hyvä heille, ikävä minulle, ranskan kielen taidottomalle. Ilahduttavaa tällaisella leirikoulumatkalla oli se, että vaikka oppilaita joutui välillä kannustamaan ranskan kielen käyttöön, ei kiroiluun kuitenkaan tarvinnut puuttua. Ronski ja alkukantainen suomalaisuus siis jotenkin onnistui väistymään sivistyneessä ja oppineessa ympäristössä.

Ehdimme viiden päivän aikana nähdä mm. Versaillesin, Notre Damen, kaupungintalon, Centre Pompidoun (valitettavasti vain ulkoa päin), Pantheonin, Luxemburgin puiston, Tuileries-puiston, Louvren, Riemukaaren ja Eiffel-tornin sekä upeat maisemat molempien huipulta, Les Invalides-kirkon, sen tiloihin Napoleonin perustaman sotamuseon sekä itse pienen suuren miehen haudan, Rodinin museon, katakombit ja Pere Lachaise -hautausmaan (jonne on haudattu mm. Jim Morrison, Edith Piaf, Moliere yms.) sekä monia näyttäviä, lasikattoisia tavarataloja. Minulla oli etuoikeus kiertää kohteet kävelevän ja hengittävän tietosanakirjan, historian oppikirjan ja taiteen hakuteoksen kanssa, joten olen oppinut ranskalaisesta kulttuurista, historiasta ja taiteesta viiden päivän aikana enemmän kuin koko ties miten moni vuotisen opiskelu-urani aikana. Itseasiassa en tiennyt Ranskasta hölökäsenpöläystä ennen tätä matkaa. Nyt minut on nostettu tietämättömyyden syvästä kuilusta lähemmäs lehtikullalla peitetyn maan pintaa.

MarieAntoinetten makuuhuone.

Ei niin näkymätön lasikatto naisten ostosparatiisissa.

Eiffel Riemukaarelta.

Jim Morrisonin sijoituspaikka, pieni ja huomaamaton.


Kuten otsikkokin paljastaa, on Pariisi nähtävyyksineen melko komeileva, suuri ja tunteita herättävä. Mikään ei (maalaustaiteessa, rakennusten koristelussa tai veistoksissa) ole sinne päin vaan aina juuri siellä, ytimessä. Jälki on huoliteltua (paitsi vessanpesussa), yksityiskohtaisen tarkkaa ja huomiota herättävän suurta. Ranskalaiset eivät selvästikään halua tasavertaisuutta muihin kansakuntiin nähden, vaan kaikessa täytyy yltää naapuria pidemmälle. Jos menee överiksi, ei se mitään. Ainakin se on silloin näyttävää. Ainoa asia, joka yllätti vaatimattomuudellaan ja pienuudellaan, on Morrisonin hauta. Mutta hän ei ollutkaan ranskalainen. Asia, joka yllätti suuruudellaan, oli Napoleonin hauta. En ymmärrä, miten niin pieni ja kuiva mies on tarvinnut niin valtavan (korkeus kaksi kerrosta) ja niin ruman pytyn viimeiseksi leposijakseen.

Oma suhteeni Pariisiin jäi hieman keskeneräiseksi. Ei päästy tutuiksi, mikä hieman rassaa jälkeenpäin. Louvresta näin vain murto-osan, joten sen tulen vielä joskus katsomaan loppuun. Versaillesin takapihan katsoin vain evästauon aikana pintapuolisesti, mutta puistossa voisi kierrellä varmasti tuntitolkulla. Yhtäkään patonkia tai punaviinipullollista en matkan aikana tuhonnut, Seinen rannoilla lorvailu ja rento kahvilakulttuurikin jäivät tiukan aikataulun vuoksi etäiseksi. Nämä täytyykin tulla kokemaan myöhemmin, omatoimimatkalla.

Pariisi kuitenkin teki minuun vaikutuksen ja oli positiivinen yllätys. Odotin jotain niin suurta ja mahtavaa, ylellistä, kallista ja snobbailevaa, etten uskonut viihtyväni kaupungissa lainkaan. Mutta lopulta hintataso sopikin myös minun kukkarolleni, ruoka ei ollut liian hienostunutta ja Pariisin kaduilla tällainen pohjoismainen sinisilmä herätti pelkästään positiivista huomiota, joten uskallan näyttäytyä siellä ehkä toistekin. Vaikka neljä aamua nautin aamupalakseni vain maitokahvia ja croissanteja marmeladilla, kaipasin niitä kipeästi tänä aamuna mättäessäni pikakaurapuuroa lautaselleni.

Savipadallinen simpukoita lounaaksi. Ja valkkari.


Rakastuin muunmuassa kaupungin huolettomuuteen: paikallinen VR teki muutamaan otteeseen tepposet, mutta jostain syystä ranskalaiset suhtautuivat ongelmiin silmiinpistävän lunkisti. Suomalainen olisi repinyt permanenttinsa viimeistään siinä vaiheessa, kun juna pysähtyi ja sammui pienelle syrjäasemalle kaukana Pariisin ytimestä. Ihmiset olivat myös hyvin huomaavaisia, kiitos ja anteeksi tulivat huomattavasti automaattisemmin kuin jäyhiltä suomalaisista. Oudosta lausumisestani huolimatta hymy ja muutama huolella valittu ranskan kielen sana onnistuivat sulattamaan jään ranskalaisen kuin ranskalaisen kanssa.