Back again..

Edellisestä postauskerrasta on vierinyt lähes anteeksiantamattoman pitkä aika. Lähes. On pakko kuitenkin antaa itselleen anteeksi, koska ei ole kyse saamattomuudesta vaan yksinkertaisesti siitä, ettei vuorokaudessa ei ole riittänyt tunteja vapaa-ajan kirjoittamiseen. Vasta alkanut uusi työ vie ajatuskapasiteettia paljon näin lukuvuoden alussa. Luokassa kun on vastassa taas lastillinen aivan uusia naamoja, persoonia, jotka kantavat repussaan paitsi kirjansa niin myös taitoja ja taidottomuutta, intoa ja motivaation puutetta, reippautta ja laiskuutta. Naamojen tunnistaminen ja persoonan tuntemaan oppiminen vie opettajan kapasiteetista yllättävän ison siivun. Minä haluan tuntea opiskelijani kaikkine vivahteineen, mahdollisimman pian.

Vihdoin alkavatkin nimet sattua oikeaan naamaan ja persoonien eri sävyjä on nähty ja koettu. Varsinkin lukion aloittaneiden ykkösten kanssa on päästy hyvinkin tutuiksi, onhan osa porukasta tuttua peruskoulun puolelta jo viime vuodelta. Toisaalta ykkösten asenne koulua kohtaan on tässä vaiheessa aivan toista kuin vaikka kakkosilla. Ykköset pursuilevat intoa, avoimuutta ja uuden viehätystä, vapaus on päässyt hieman sekoittamaan päätä ja naurun tirskahdukset ovat herkässä. Kyllä se tästä vielä tasoittuu.. hymyt hyytyvät ja reippaimmatkin alkavat laiskistua. Ei sillä, että siihen pyrkisin, mutta niin siinä aina käy, tarjoilee heille tunneilla mitä hyvänsä. Kakkoset edustavatkin paremmin lukion reaalimaailmaa. Kesästä puhutaan vielä kahden kouluviikon jälkeen ja motivaatiota on kuin pienellä kylällisellä laiskiaisia.

Uusi työ on onneksi tuntunut hyvin omalta ja kotoisalta alusta asti. Viihdyn työssäni myös siksi, että nyt minulla on ihan oma luokka. Tai siis lainassa oleva oma luokka. Aloin heti rakentaa luokasta kotia. Väriteemaksi olen valinnut mustaa ja valkoista pieni punaisin yksityiskohdin. Kukat on jo hommattu ja nyt on etsinnässä muutamia vanhoja elokuvajulisteita – siis oikeasti vanhoja (ei mitään Titanic-osastoa) – seinille. Niitä voisi löytää kirppareilta, mutta on niitä varten oma nettikauppakin. En viitsisi isoja summia satsata, mutta toisaalta julisteet tulevat vielä kulkemaan mukanani luokasta toiseen tulevina kiertolaisvuosinani.

En voi sanoa, että töiden aloitus ollut intoa ja iloa täynnä. Jo ensimmäisten työpäivien jälkeen odotin syyslomaa. Nyt kun alkuvaikeudet ovat takana, homma rullaa ja naamat ovat käyneet tutuiksi, työ alkaa ollakin taas ihan antoisaa. Uusia ajatuksia tarjoaa varmasti myös ensi viikko, jonka vietän peruskoulun ranskan ryhmän kanssa Pariisissa toisen valvojan ominaisuudessa. Luvassa on käsittämätön määrä nähtävyyksiä, mukulakivillä kävelyä (ja kompastelua) ja metrolla suhaamista, ehkä myös vähän eksymistä, mutta varmasti myös ihania kahviloita, ranskalaisia viinejä ja perinteisiä, mutta minulle aivan uusia ruokalajeja. Ranskan kielen osaamiseni rajoittuu tällä hetkellä muutaman nähtävyyden oikeantyyppiseen lausuntaan. Onneksi minulla 12 muuta ranskaa hallitsevaa mukanani. Kivaa siitä tulee!

Töiden aloitus on tarkoittanut sitä, että kaikki mukava oma puuhastelu on saanut väistyä. Takapiha rehottaa samassa jamassa kuin kaksi viikkoa sitten, yhtäkään pihan keskelle unohtunutta puutarhatuolia ei ole siirretty. Kukkia ei ole kasteltu (onneksi ylemmältä taholta on huolehdittu kastelusta) eikä kuivuneita terälehtiä nypitty. Nurmikko voi pitkästi ja lapsen lelut ovat olleet pari viikkoa leviteltynä pitkin tannerta ilmeisesti siinä toivossa, että ne jossain vaiheessa alkaisivat itää. Ainoa muutos pihamaalla on ollut se, että keväällä äitini antama tuntematon kukantaimi on kasvanut hurjana pituutta ja puhjennut viimein valtavaan kukkaan. En osannut odottaa kasvilta mitään – tuntui, että se vain kasvaa vartta eikä kuki lainkaan. Sitten se pykäsi nupun, joka roikkui painavana monta viikkoa. Välillä arvailin, että kukasta pullahtaa auringonkukka, mutta ei. Viimein, viime viikolla suurin nuppu aukesi ja avasi valtavan kourallisen keltaisia terälehtiä auringolle. Vieläkään en osaa antaa kasville nimeä, mutta kaunis se on. Ja ennen näkemätön. Muukalainen, joka sopii meidän pihaan.

Keltainen muukalainen.

Viereinen taimi pullautti kaksi hieman eriväristä kukkaa maailmaan.

Time to rock'n roll

Aamukampa sen kuin harvenee. Työntekoa on jo käyty työmaalla harjottelemassa parin päivän ajan. Todellinen tykitys alkaa kuitenkin vasta ensi tiistaina, maanantaina yritetään vasta keräillä joukkoja luokkiin liian lyhyen kesän jälkeen.

Olen yrittänyt asennoitua työntekoon niin kuin se olisi todella jännittävää ja tekisi hirveän hyvää minulle. Niin kuin tässä olisi koko kesä odoteltu töiden pariin pääsemistä ja takki olisi täynnä uusia idiksiä ja voimia. Todellisuus tuntui hieman toiselta tuossa muutamia vuorokausia taaksepäin, kun vein kesän jälkeen hoitopaikkaan lapsen, joka parkui ja potki, tarrasi rintaliiveihini ja sotki ikkunan kuolaan ja kyyneliin, kun yritin mukavana äitinä vilkuttaa pojalle ulkopuolelta hoidosta lähtiessäni. Sinne se jäi parkumaan, ja itselle nousi pala kurkkuun. Iltapäivällä oli jo mieli toinen, myös äidillä, joka oli kerrankin ehtinyt käydä töitten päälle kunnolla salilla.

Kesäinen kunnonkohotuskuurini on kyllä tuottanut jonkin verran tulosta (vaikka hankin jo itselleni kahden viikon ryhmäliikuntakiellon), mutta tuntuu, ettei sillä ole juuri ollut vaikutusta matalahkoon vireystilaani. Nyt tarvitaan siis asenneremonttia ja tahdonvoimaa. Työt on kiva juttu ja nyt on aika pistää nupit kaakkoon ja rokata.

Aina näin jonkin uuden kynnyksellä ja yhden vaiheen vaihtuessa toiseen tekee mieli vähän vilkaista taakseen. Kesä oli hyvä. Suomen rajojen ulkopuolelle en juuri päässyt, mutta näin paljon kaunista ja leppoisaa kesä-Suomea, josta parhaita paloja tarjoili tänä kesänä Lavia (never heard?). Myös paljon ihania ystäviä, tuttuja ja sukulaisia tuli tavattua. En tavannut juurikaan uusia ihmisiä, mutta kaukaa menneisyydestä tuttuja senkin edestä. Mökkiä on asutettu, Korkeasaari käyty, purjelaivat nähty ja paljon uutta on lähiympäristöstä opittu. Lapsi oppi melkein sisäsiistiksi, tutti on melkein jo pois käytöstä ja sohvaprojekti melkein valmis. Takapiha on lähestulkoon viihtyisä ja kesäkukat suurin piirtein elossa (yhden välikuoleman jälkeen). Kesäheilani bonzai tiputtelee harrastuksenaan lehtiä ja kukkia, mutta on selvästi vielä elävien kirjoissa. Kunto- ja ruokavalioremonttini on yhä käynnissä, vaikka välipäiviä on tullut enemmän kuin silmiin katsoen kehtaa myöntää. Eihän tämä kesää tajuntaa räjäyttänyt, mutta oli keskivahva ja puolimakea kuitenkin. Ihan hyvä siis!

Viimeinen lomapäivä Hakanienessä.

Kun viime keväänä lopetin työt ja siirryin autuaana kesäksi työttömyyskortistoon, kannoin koululta kotiin kaiken työmateriaalin läpikäyntiä, turhan karsimista ja parhaiden arkistointia varten. Työmateriaali venailee edelleen yläkerrassa, jokseenkin puolihuolimattomasti nurkkaan potkittuna.
Tämän viikonlopun pähkinä voisikin olla työnteon ilon etsiminen järjestelyn kautta. Ajattelin ensin ottaa muistoksi kuvan tuosta "työpisteeksi" kutsumastani kaatopaikasta, mutta se on ehkä liian surullista kuvattavaa. Sen sijaan ajattelin, että keskityn nyt valoisempiin puoliin ja yritän raivata myös tänne kotiin sellaisen mukavan ja ergonomisen paikan, jossa voin tehdä töitä. Kotityötä on ensi lukuvuonna luvassa enemmän kuin saatan nyt haaveilla, joten tämä sohvan nurkassa työskentely saa yksinkertaisesti loppua. Ei vanhenevan paikat enää kestä. Jos mielin olla selkävaivaton vielä viiden vuoden päästä, täytyy ruveta satsaamaan parempiin työasentoihin. Niska-hartiavaivoista pidän turpani kiinni, sillä en enää muista, miltä elämä tuntui ilman niitä.

No, tänään on kuitenkin kurssisuunnitelmat väännetty ergonomisessa sikiöasennossa olohuoneen matolla kahden läppärin, kirjapinon ja parin kahvikupillisen voimin. Niska-hartiaseutu kiittää ja muistuttaa kuolevaisuudesta.

Viimeisen lomaviikon lopun kunniaksi tekisi mieli syödä ja juoda tänään hyvin, mässyttää, lähteä leffaan tai ainakin leffavuokraamoon hakemaan jokin kunnolla arjesta karkaannuttava raina. Todellisuus on kuitenkin seuraava: katson television "ilmaiskanavilta" yhteentoista jotakin täyttä tuubaa uusintana, ajattelen työasioita ja menen stressin vallassa nukkumaan viimeistään puoli kaksitoista. Nälkäisenä. (Voisi tehdä koko elämänasenteen remontti ihan poikaa..)

Miellyttävää viikonloppua kaikille!

Sadepäivä

Tänään on saatu sadetta. Tauotta. Yöllä jo kuulosti siltä, kuin sade olisi hakannut tiensä peltikatosta läpi. Ulkopuolella se pysyi, tosin avoimista ikkunoista kosteus ehti sisään. Tänään sama meno on jatkunut koko päivän. Vettä on tullut paikoitellen niin, ettei sateen läpi ole nähnyt. Silloinkin kun taivas on näyttänyt tasaantuneen, vettä on sadellut rauhallisesti ripsotellen. Sehän tarkoittaa meille sisäpäivää.

Sisäilyllä on tietysti myös väistämättömät seurauksensa. Päiväunet ovat näinä päivinä melko kipakan kiukun aihe, sillä sisähommat eivät oikein kasvata "tervettä väsymystä". Tänäänkin sängyssä käytiin noin puoli tuntia pyörimässä ja potkimassa ja lauleskelemassa ja kertomassa hurjia juttuja mörökölleistä. Sitten lähdettiin takaisin leikkimään. Tekemistä onkin joutunut keksimään ihan tosissaan. Välillä lapsi ja äiti ovat ajaneet autoilla, leikkineet sairaalaa tai kiipeilytelinettä ja kiipeilijää. Välillä poika on piilotellut Ikea-kassissa, välillä huutanut ja kiukutellut, sitten taas leikkinyt näkymättömällä purjeveneellä. Nyt hän tiskaa. Keittiö lainehtii ja paistinpannut paukkuu, mutta tehköön nyt hommia, kun ei niistä luultavasti tulvaa kuitenkaan koidu.

Itse päätin vihdoin aloittaa krääsän poiskantoprojektin, eli olen koonnut ison Ikea-kassin verran kamaa kirpparille, hinnoitellut ja lyönyt lappuja hakaneuloin kiinni kamppeisiin. Homma on yllättävän hidasta ja vaivalloista, erityisesti oikean hinnan päättäminen. Osaan vaatteista on ehtinyt muodostua jonkinlainen rahassa mittaamaton tunnesuhde, jolloin mikään hinta alle viiden euron ei tee kamppeelle kunniaa. Tarkoitus on kuitenkin saada kaappia tyhjemmäksi, joten vetistelyt sikseen ja riittävän matalat hinnat lappuihin. Muuten saan rakkaat kamppeeni pian uudelleen riesakseni. Sain varattua läheiseltä kirpparilta pöydän ensi viikoksi. Kokemuksia ei vielä ole tällä seudulla myymisestä, mutta toivotaan, että joku muukin kamat löytää kuin taskuvaras.

Olen nyt jonkin aikaa ollut melko erityisellä ruokavaliolla, jotta saisin kroppani oudot oikut kuriin. Myös gluteiinittomuus kuuluu uuden ruokavalioni kirjoon. Päätinkin tänään kokeilla porkkanaleipäsistäni vähemmän gluteiinista versiota. Pidin kyllä ohjeet kauraryynit kauraryyneinä, mutta jauhot korvasin karkealla gluteiinittomalla jauholla. Voin kertoa terveiset, että ei olisi kannattanut. Leipä näyttää hiekka-autiomaalta viiden vuoden helleaallon jälkeen ja maku on kehumatta kuiva. Jotakin sattumiakin olen leipääni jostain saanut, vaikka paistoaika ja nesteen määrä on sama kuin aiemminkin. Mikäli joku tietää kivan ja helpon gluteiinittoman teeleivän ohjeen, jakakoon hän sen kanssani. 

Aamulla heti herättyäni tein erään ikävän tempun, nimittäin käänsin seinäkalenterin näyttämään elokuuta. Kuu vaihtui kylmän hien saattelemana, sillä kuin tyhjästä työstressi paukahti samantien päälle. Voisi oikeastaan sanoa, että kesälomaa on enää vajaa viikko jäljellä, sitten alkaa jo ihan konkreettinen siirtyminen takaisin sorvin ääreen valmistelemaan alkavaa lukuvuotta. Oppilaat pyrähtävät paikalle onneksi vasta maanantaina 12.8., joten tovin ehdin kasvattaa työjännitystä ennen koulujen aloitusta. Sanotaan, että kaunis kattaus on puoliruokaa ja hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Koulumaailmassa tämä tarkoittaa, että hyvin ennalta suunnitellut kurssit ja materiaalit ovat puolta vähemmän kuormittavat työtunnit lukukauden aikana. Valitettavasti minun kattaukseni on vielä pelkän kauniin ajatuksen asteella. Työstressistä myöhemmin lisää, tämänpäiväinen kymmenen minuutin perehtyminen tulevaan lukukauteen työsähköpostin tsekkaamisen muodossa on jo riittävän suuri ponnistus yhdelle päivälle.