Olen yrittänyt asennoitua työntekoon niin kuin se olisi todella jännittävää ja tekisi hirveän hyvää minulle. Niin kuin tässä olisi koko kesä odoteltu töiden pariin pääsemistä ja takki olisi täynnä uusia idiksiä ja voimia. Todellisuus tuntui hieman toiselta tuossa muutamia vuorokausia taaksepäin, kun vein kesän jälkeen hoitopaikkaan lapsen, joka parkui ja potki, tarrasi rintaliiveihini ja sotki ikkunan kuolaan ja kyyneliin, kun yritin mukavana äitinä vilkuttaa pojalle ulkopuolelta hoidosta lähtiessäni. Sinne se jäi parkumaan, ja itselle nousi pala kurkkuun. Iltapäivällä oli jo mieli toinen, myös äidillä, joka oli kerrankin ehtinyt käydä töitten päälle kunnolla salilla.
Kesäinen kunnonkohotuskuurini on kyllä tuottanut jonkin verran tulosta (vaikka hankin jo itselleni kahden viikon ryhmäliikuntakiellon), mutta tuntuu, ettei sillä ole juuri ollut vaikutusta matalahkoon vireystilaani. Nyt tarvitaan siis asenneremonttia ja tahdonvoimaa. Työt on kiva juttu ja nyt on aika pistää nupit kaakkoon ja rokata.
Aina näin jonkin uuden kynnyksellä ja yhden vaiheen vaihtuessa toiseen tekee mieli vähän vilkaista taakseen. Kesä oli hyvä. Suomen rajojen ulkopuolelle en juuri päässyt, mutta näin paljon kaunista ja leppoisaa kesä-Suomea, josta parhaita paloja tarjoili tänä kesänä Lavia (never heard?). Myös paljon ihania ystäviä, tuttuja ja sukulaisia tuli tavattua. En tavannut juurikaan uusia ihmisiä, mutta kaukaa menneisyydestä tuttuja senkin edestä. Mökkiä on asutettu, Korkeasaari käyty, purjelaivat nähty ja paljon uutta on lähiympäristöstä opittu. Lapsi oppi melkein sisäsiistiksi, tutti on melkein jo pois käytöstä ja sohvaprojekti melkein valmis. Takapiha on lähestulkoon viihtyisä ja kesäkukat suurin piirtein elossa (yhden välikuoleman jälkeen). Kesäheilani bonzai tiputtelee harrastuksenaan lehtiä ja kukkia, mutta on selvästi vielä elävien kirjoissa. Kunto- ja ruokavalioremonttini on yhä käynnissä, vaikka välipäiviä on tullut enemmän kuin silmiin katsoen kehtaa myöntää. Eihän tämä kesää tajuntaa räjäyttänyt, mutta oli keskivahva ja puolimakea kuitenkin. Ihan hyvä siis!
 |
| Viimeinen lomapäivä Hakanienessä. |
Kun viime keväänä lopetin työt ja siirryin autuaana kesäksi työttömyyskortistoon, kannoin koululta kotiin kaiken työmateriaalin läpikäyntiä, turhan karsimista ja parhaiden arkistointia varten. Työmateriaali venailee edelleen yläkerrassa, jokseenkin puolihuolimattomasti nurkkaan potkittuna.
Tämän viikonlopun pähkinä voisikin olla työnteon ilon etsiminen järjestelyn kautta. Ajattelin ensin ottaa muistoksi kuvan tuosta "työpisteeksi" kutsumastani kaatopaikasta, mutta se on ehkä liian surullista kuvattavaa. Sen sijaan ajattelin, että keskityn nyt valoisempiin puoliin ja yritän raivata myös tänne kotiin sellaisen mukavan ja ergonomisen paikan, jossa voin tehdä töitä. Kotityötä on ensi lukuvuonna luvassa enemmän kuin saatan nyt haaveilla, joten tämä sohvan nurkassa työskentely saa yksinkertaisesti loppua. Ei vanhenevan paikat enää kestä. Jos mielin olla selkävaivaton vielä viiden vuoden päästä, täytyy ruveta satsaamaan parempiin työasentoihin. Niska-hartiavaivoista pidän turpani kiinni, sillä en enää muista, miltä elämä tuntui ilman niitä.
No, tänään on kuitenkin kurssisuunnitelmat väännetty ergonomisessa sikiöasennossa olohuoneen matolla kahden läppärin, kirjapinon ja parin kahvikupillisen voimin. Niska-hartiaseutu kiittää ja muistuttaa kuolevaisuudesta.
Viimeisen lomaviikon lopun kunniaksi tekisi mieli syödä ja juoda tänään hyvin, mässyttää, lähteä leffaan tai ainakin leffavuokraamoon hakemaan jokin kunnolla arjesta karkaannuttava raina. Todellisuus on kuitenkin seuraava: katson television "ilmaiskanavilta" yhteentoista jotakin täyttä tuubaa uusintana, ajattelen työasioita ja menen stressin vallassa nukkumaan viimeistään puoli kaksitoista. Nälkäisenä. (Voisi tehdä koko elämänasenteen remontti ihan poikaa..)
Miellyttävää viikonloppua kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti