Fyysistä ja henkistä lääkettä reissussa rähjääntyneille

Palasimme eilen perheen ja muutaman lähimmän sukulaisen kanssa juhlitun juhannuksen vietosta. Pääsin tosiaan viimein sinne kesämökille - jes! - ja ihanaahan se taas oli. Aurinko paistoi, vaikkei kallion päällä ja suuren järvenselän tuntumassa kököttävä mökki koskaan mikään helleparatiisi ole. Itikoita ei ollut harmiksi asti, juomavesi riitti ja ruoka oli jälleen kerran edellistäkin juhannusta parempaa! Ah, ah ja ah!

Mutta sehän on tietysti kylmä fakta, jota ei pidä kiistäminen, että mökkielämässä piilee rähjäisyyden nopeasti itävä siemen. Jo yhdessä mökkipäivässä naama alkaa kiiltää auringossa ja mustapäät tunkevat iholle, kaupunkilaisen vaatteet vaihtuvat tahraisiin, venyneisiin, ehkä reikäisiinkin kamppeisiin (tai pikemminkin lumppuihin), tukka sojottaa joko suoraan ylös tai suoraan alas (koska järvivedellä rantasaunassa lotratessa hoitoaine jää aina päähän muhimaan seuraavaan saunakertaan asti) ja kynnet ovat samaa kaliiperia kuin luolaihmisillä. Tuosta rähjäisyydestä en ole koskaan nauttinut, mutta olisi sievistelyä, teennäistä ja kevytmielistä kulkea mökillä missään muussa olomuodossa kuin edellä kuvatussa. Se vaan kuuluu mökkielämään niin kuin vihaiset kanssa-autoilijat karavaanielämään. Armahtavaa on ainoastaan se, että kaikki näyttävät ja haisevat yhtä pahalta. Ikävää on tosin se, että joskus mökkivieraat tulevat suoraan kaupungeista ja metropoleista. Silloin kannattaa oman mielenterveyden nimissä kääntää peilit seinää päin.

Mökillä rähjääntyminen on yleensä niin kokonaisvaltaista, ettei siirtyminen mökkielosta kaupunkieloon välttämättä käy ihan käden käänteessä. Päälle meinaa jäädä tiskausinto, sisustusinto, rakenteluinto sekä saamattomuus ja aikatauluttomuus ruuanlaiton suhteen. Kaikista niistä olen tänään kärsinyt. Lapsen ruoka oli tunnin myöhässä, kun kirpparikärpäsen purema kutisi vähintään kaksi tuntia. Onneksi oli ruokaa kaapissa lämmitystä vaillea valmiina. Nimittäin eilen illalla reissusta kotiin tultuamme teimme aivan ihanan herkullista pikakanaruokaa, koska mihinkään hitaaseen ja monimutkaiseen ei olisi monen tunnin ajon jälkeen ollut kenessäkään paukkuja. Ruokana oli tällä kertaa jämiä: kesäkurpitsaa ja kanaa tomaattisessa soijakermakastikkeessa. Ainoastaan kanan saimme napata huoltsikalta Lahdesta. Ruoka käy hyvin allergikkolapsellemme, sillä oikean kerman korvasimme soijakermalla, ja kun tomaattisoseen antaa rauhassa hautua, ei se enää aiheuta kutinoita tai turhaa piereskelyä. Resepti tosi hyvää ja helppoon pastasoossiin on alla.

Kana-kesäkurpitsapastakastike

300 - 400 g kanan fileesuikaleita (helppouden nimissä käytimme itse hunajamarinoituja)

1 sipuli hienonnettuna

1/2 kesäkurpitsa ohuina siivuina

1 tlk basilikalla maustettua tomaattimurskaa
2 tl hienoa sokeria

1-2 rkl soijakastiketta

1 tlk soijakermaa

muita mausteita, kuten mustapippuria, juustokuminaa oman maun mukaan

päälle revittyjä basilikan lehtiä ja parmesaanilastuja

Paista fileesuikaleet pannussa. Jos käytät marinoimattomia, mausta suikaleita halutessasi ennen muiden ainesten lisäämistä. (Itse teen usein niin, että lämmitän pannussa kuumassa rasvassa aluksi mausteita, kuten currya, juustokuminaa, hieman kurkumaa ja paprikaa. Lisään marinoimattomat fileesuikaleet lyhyen aikaa poreilleiden mausteiden sekaan ja sekoitan mausteet hyvin kanan pintaan.) Lisää sipuli ja kesäkurpitsat, anna hetki ruskistua. Lisää sitten tomaattimurska, sokeri ja soijakastike, anna hetki poreilla ja tomaatin maun pehmentyä. Sitten vain enää joukkoon soijakerma ja loput mausteet. Kuumenna ja anna hetken aikaa maustua ja tasaantua kannen alla. Tarjoa pastan kanssa.

Ripottelimme lautaselle vielä reissussa rähjääntyneitä tuoreita basilikan lehtiä sekä parmesaanilastuja. Myös maitoallerginen lapsemme on saanut aloittaa maitokokeilun parmesaanilastuilla - niistä onkin tullut hänelle suurinta herkkua. Osaa jo pyytää pastalautasen eteen saatuaan juustoa, ennen kuin uskaltaa ruokaansa maistaa. Tänään söimme lapsen kanssa loput kastikkeesta paistettujen uusien perunoiden kanssa - maistui niiiin hyvältä näinkin!


Kirppislöytöjä

Mökkeily jäi päälle myös muilla tavoilla. Ikävuosikokoelmaani sain jälleen yhden lisää juhannuksen aikaan, ja kotimatkalla ostin itselleni synttärilahjaksi Lahden ABC-huoltsikalta sisustamista käsittelevän opuksen K niin kuin koti (Lahdenranta & Lähteenmäki 2012). Opuksen kauniiden, harmoonisten ja seesteisten kuvien ja huoliteltujen tekstien ja neuvojen saattelemana suuri sisustusintoilijani alkoi jälleen heräillä. Eipä ollut yllätys.

Tällä kertaa myös kesämökillä olo sai sisustajan minussa liikekannalle, se kun tuntuu olevan paikka, joka ei ole vielä löytänyt täydellisintä viihtyisyyttään, ehkei se ole koskaan aivan valmis. Tänään suuntasimmekin lapseni kanssa kirpputoreille tekemään löytöjä heti aamuhampaanpesun jälkeen.

Olen aina ollut vähän haksahtanut kirppareihin - sana kirppari kuuluu myös poikani ensimmäisten sanojen joukkoon. Lapsuudessa kirpparikäynti tiesi uusia vaatteita nukeille. Teininä etsin sieltä vaatetta, sillä pienellä maalaistuppukylällä ei ollut kuin yksi kallis vaatekauppa. Senkin valikoiman myydyimpiä tuotteita olivat todennäköisesti tukisukkahousut ja mummokuosiset maximekot. Myöhemmin olen kerännyt ehdottomasti suurimman osan kotimme huonekaluista kierrätyskeskuksista ja nettikirppareilta. Lapselleni olen kantanut 75 % vaatteista ja leluista kirppareilta. Myös omat kesävaatteeni olen tänä kesänä löytänyt kirppareilta - vain yksi toppi on lähtenyt matkaan "oikeasta" kaupasta. Nyt kun omassa kodissa ei ole enää uusille huonekaluille niin akuuttia tarvetta, on kirppareilla kiertely lähinnä ajan vietettä ja yllättävien löytöjen tekemistä - en etsi mitään, vaan pidän silmäni ammollaan. Ostan, jos löydän jotain aivan upeeta tai tosi käytännöllistä.

Tänään oli jälleen suurien löytöjen päivä. Sivusilmällä lähdin etsiskelemään pientä vanhanikaista pallia kukkapöydäksi olohuoneeseen sekä suurta vanhaa pärekoria makuuhuoneeseen koristetyynyille ja päiväpeitolle, jotka suurimman osan ajastaan lojuvat lattialla pölyyntymässä. Eipä löytynyt sitä mitä piti, vaan potta, lelukuormaaja, ilmainen niskatuki lapselle automatkoille, Marimekon paita, joka sopii yöpaidaksi, 60-luvulta peräisin oleva Marimekon oranssi-valkoraidallinen kangas sekä kierrätyskankaista tehtyjä käsitöitä. Toisin sanoen äärimmäisen onnistunut ostosreissu!

Marimekon kangas on erittäin raflaava, ja siinä yhdistyvät lempielementtini - raidat, oranssi väri sekä 60-luku. En oikein vielä tiedä, mitä kankaasta tekisin. Asettelin sitä jo suuriin puukehyksiin tauluksi, mutta todennäköisesti ompelen kankaasta kaksi suurta tyynyä sängyn päälle. Ideoita otetaan vastaan! Toinen ja kolmas kangaspala jäivät vielä kirpparille. Jos mieli ei tästä pian rauhoitu, joudun hakemaan loputkin palat meille! :)

Toinen aivan mieletön (jonkun toisen mielestä ehkä mielettömän outo) löytö, jonka reissullani tein, on kierrätyskankaasta Vantaan Korsossa jonkinlaisessa hyvää tarkoittavassa työkeskuksessa ommellut enkelin siivet. Haluaisin viritellä ne seinälle meidän portaikkoon, mutta jonkun pitäisi ensin kiivetä koputtelemaan naula muutaman metrin korkeuteen. Jos vapaaehtoisia ei löydy, päätyvät siivetkin todennäköisesti makuuhuoneen seinälle.

Kultalankakirjailut tekevät siivistä hyvin herkät. Tulee pienten tyttöjen leikit mieleen.

Tästäkin tuli siis oikein hyvä päivä! Pian lähdemme vanhemmilleni juomaan vielä myöhästyneet synttärikahvit. Koskaan ei nimittäin pidä heittää hukkaan hyvää tilaisuutta juoda oikein hyvät kahvit! :)