Mummolatunnelmaa

Savon kutsu on näin kesäaikaan kaikkein voimakkaimmillaan. Täällä sitä taas ollaan, tuhansien järvien maan siellä kaikkein järvirikkaimmissa maisemissa. Täällä, lähellä omaa kotikontuani ja täällä, missä on lapseni toinen mummola, avomieheni lapsuudenkoti. Paikkakunta on pieni ja idyllinen maalaispitäjä, ei kaupunkia nähnytkään, mutta melkoisen kotoisa kirkonkylä, jonka asukkaat ovat ihmeellisen sisukkaita. He ovat nimittäin päättäneet saattaa pikku pitäjän maailmankartalle ja vaikuttaisi siltä, ettei operaatiossa juuri kaihdeta keinoja.

Tämän pitäjän asukkaat ovat omastaan ylpeitä, ja he ovat vieneet kylänsä huudellen pienoiskoossa Helsinkiin Kansalaistorille esille. Tältä kylältä on peräisin Salli-satulatuoli ja pari kuuluisaa kirjailijaa. Tällä kylällä keikkailee nuorten yrittäjien pyörittämässä kuppilassa Suomen kuuluisimmat musiikkiviihteen nimet. Ensi viikolla  PMMP, sitten Jukka Poika. Tämä on kylä, jonka asukkaista kolmannes ajaa järkevästi mutta ei kovin intohimoisesti Skodalla (tieto perustuu empiiriseen havainnointiin). Tämän kylän asukkaat osaavat kyllä nauraa, mutta eivät juuri itselleen. Juuristaan nämä pitävät kiinni, vaikka välillä tuntuu, että osa juurista ja kylän historiasta on pakko olla legendaa, kylänmiesten kännissä laulamia, myyttisiä kansansatuja. Tällä kylällä ei nuorella ole juuri tulevaisuutta, ellei ala pyörittää sukunsa yritystä, maatilaa tai perusta omaa (tai ala opettaa). Tämän kylän miesten yleisin kuolinsyy on joko hukkuminen kesällä, hukkuminen talvella tai kännissä puuta päin ajaminen. Tämä on kylä, jossa synnytään tai kuollaan, harvemmin molempia.

Kylän Maalaistori tarjoaa iloa täkäläisille ja sikäläisille. Huono keli ja pyhäpäivä pitivät asiakasmäärät maltillisena.

Joku olj lähtennä.

Kylillä tapahtuu. Kunnan oma "kotisivu" aivan kylän ytimessä, pääväylän varressa.

Tämä pitäjä on joskus ollut Suomen suurimpia. Vanha lisänimi pitäjällä onkin "emäpitäjä". Vieruspaikkakuntalaisena huumoria on revitty nimenomaan imperfektimuodosta: Pitäjä OLI emäpitäjä 1500-luvulla, mutta nyt se on asukasluvultaan yksi Pohjois-Savon pienimpiä. Mutta eipä käy kieltäminen; luontohan täällä on kaunista, järvet kahtapuolta ja Marimekon pieni myymäläkin löytyy. Tosin hautausmaan sijainti kylän keskustassa kylän pääraitin vierellä on... noh, sarkastinen, eikä se herättele pelkästään positiivisia väreitä. Pysyypähän elämän realiteetit paremmin mielessä, kun pojjaat lähtööpi perjantaiyönä kylille tyttöjä kahtommaan viritetyllä mopolla pelekkä kohvin lippis ilmaa halakoen.

No, tämä kylä on yksi hieman hiomaton helmi Suomen kartalla monien muiden kaltaistensa joukossa.

Vaikka kylä on maalainen, tämä mummola sijaitsee mukavasti kylän kinthaalla, joten kauppaan on lyhyempi matka kuin meillä siellä etelässä. Ja täällä mieli selvästi lepää. Täällä meillä jokaisella on omat rutiinimme, joilla rennon mielen saavutamme. Itselleni rento mieli irtoaa naistenlehtien ja sisustuslehtien kimpussa, joita selaillessa usein vierähtää ja kierähtää viikonloppu poikineen. Sen verran harvakseltaan tänne pääsee, että tuoreita lehtiä on aina ehtinyt kertyä vino pino. Ne ommiun makkuun!

Näin kesäaikaan myös pihamaalla samoilu, siis nurmella lorvailu, pihakeinussa röhnöttäminen ja marjapensaiden kourinta on aivan erityisen herkkua kiristyneille hermoille. Koska tulen itse suuren maalaistalon pihamaalta, marjapensaat (niin karviaiset, vertit kuin musta ja punaiset) tuovat tuoksuillaan aina suuren kasan lapsuusmuistoja mieleen. Siksi marjojen ihailu ja syönti kuuluvat myös rituaaleihini. Pakkasmarjoja olen aina inhonnut, sillä pakkasessa mansikoista tulee pahanmakuisia ja kirpeitä, puolukoista mahottoman happamia ja mustikoista mauttomia. Siispä syön marjat lähes pelkästään tuoreina ja pensaasta suuhun -filosofialla, sillä marjojen keräily on myös melko inhottavaa. Kiitos ja näkemiin hampaiden kiilteille, ei tämä herkuttelu kuitenkaan kauaa kestä.

Jos meidän mökin pihalla tuoksuu lämmin havumetsä ja järvituuli (yleensä kesäaikaan myös mäntysuopa ja huussi), tämän mummolan takapihalla tuoksuvat valtavat kukkapensaat, yrtit, joista voimakkaimpana basilika, tomaatit sekä omenapuut. Piha on pienestä alastaan huolimatta otettu täydellisesti haltuun - ainakin istutusten näkökulmasta. Äidin näkökulmasta se ei ole pelkästään positiivinen asia, sillä minne tahansa 23-numeroinen kenkä astuu tai pallo lentää, on alla joko pioni, lilja, joku muu kukka (niiden muiden nimistä ei ole pienintäkään käryä) tai metsämansikkahalme. Tuhoa syntyy, häpeä kasvaa ja viulun kielet kiristyy.

Työmies

Huumaava basilika <3

Karvainen mato yrittää ehtiä ompulle ennen syöjiä.

Hiljainen ja hapekas maalaisilma tunnetusti raukaisee ja pehmittää näemmä myös kaksi ja puolivuotiaan nuorukaisen. Kun kello löi yhdeksää ja pojalle varovasti ehdotettiin nukkumista, hän hihkaisi "Joo, nukkumaan!", pinkaisi juoksuun kohti makuuhuonetta ja kiljui mennessään "Hyvää yötä!" Nukahtaminen kesti ennätykselliset muutama minuuttia. Olisinpa saanut kyseisen videolle. Voisin tuskaisina iltoina pyörittää nauhaa itselleni sen sijaan, että hakkaisin päätäni verille pihakuuseen.

Oikeastaan täällä ollessa alan yleensä kaivata jo syksyä, sillä täällä puolukat maistuvat parhaalta. Ja ne puolukat löytyvät parhaiten erään hiekkatien varresta matkalla erään suuren, vanhan maalaistilan pihaan (parhaita marjapaikkojahan ei bruukata paljastaa). Harmi vain, että tuo perillinen on juuri puolukoille allerginen.

Noh, pian kutsuvat taas kerran mökkimaisemat ja sitten taas kerran etelä. Elämä on, mutta onneksi tämä karkulaismieli tykkää vähän reissaamisesta.