Kesä tulee tuunaten

Pitkistä vapaista huolimatta itselleni kesä usein tulee vasta siinä vaiheessa, kun auton moottori sammutetaan kesämökin pihassa Pohjois-Savossa ja auton ovesta sisään tulvahtaa kostea järvi-ilma ja ötököiden surina. Kai se on niin, että siellä rauha on, missä sen parhaiten kokee. Täällä kaupungin sykkeessä rauhaa on hyvin työläs tavoittaa - onneksi ei kuitenkaan mahdotonta - mutta maaseudulla, missä kiire on vain kimalaisilla, rauha tulee väkisin. Tosin siellä on rauha on niin ehdotonta, että se aiheuttaa jo sivuvaikutuksia. Välillä rauha tulee mökillä niin yllättäen ja valtavana, että paikan pysähtyneisyys alkaa ahdistaa. Jalkoja kutisee ja mieli on levoton. Kaikki mitä yrittää tehdä, tuntuu turhalta. Kaikki arjen askareet, joita ei voi maalla tehdä, tuntuvat yhtäkkiä äärimmäisen tärkeiltä. Järvi on joko liian tyyni tai liian aaltoileva, metsä liian kuuma tai liian sakea. Mutta mutaman päivän jälkeen joutenoloon aina tottuu. Ja sitten herää luovuus...

Usein mökkilomamme toisena tai kolmantena päivänä, kun orastava luovuus ja pienen askartelun kaipuu alkaa heräillä, suuntaan tennarini kohti mökkitontin perällä tönöttävää varastorakennusta. Se on ollut minun aarreaittani monina lapsuuden ja nuoruuden kesinä, eikä se ole vieläkään lakannut viihdyttämästä minua. Sen uumenista löydän aina laudanpätkiä, vanhoja huonekaluja tai ideoita, joista alan työstää jotakin uutta, enemmän tai vähemmän käyttökelpoista (yleensä vähemmän) sekä jotain, mikä antaa sormilleni ja mielelleni juuri sopivasti aktiviteettia. Olen jo niin ehdollistunut varaston lähettyvillä askarteluun, remontointiin ja rakenteluun sekä vanhojen huonekalujen hiomiseen ja maalailuun, etten oikein ole saanut tänä kesänä kesää alkamaan ilman pientä askartelupuhdetta. Kunnes tuli sunnuntai...

Sunnuntaina noin klo 11.30 en enää jaksanut katsoa vanhaa pinnatuoliani. Ostin tuolin - en enää edes muista mistä tai milloin - muistaakseni puunvärisenä (lakattuna siis). Muutamia kesiä sitten hioin tuolista lakan pois ja laitoin tilalle uuden valkoisen kuultolakan. Jokin tuossa projektissa kusi, sillä lakka ei kuivunutkaan tuolin pintaan. Uusi hiontakierros puolikuivuneelle lakatulle tuolille toi lopulta sen pysyvän ulkomuodon - karhean kuluneen valkoisen, josta pilkistää puuta. Tuoli oli omalla tavallaan kaunis mutta myös melko rauhaton.

Sunnuntaina noin klo 11.32 löysin siivouskaappini perältä vanhaa mustaa huonekalumaalia sekä suureksi onnekseni myös yhden liuskan hiontapaperia. Sade oli juuri lakannut ja laitoin tilaukseen tunnin satamattoman jakson. Ei siis muuta kuin pihalle hiomaan. Kasvoilleni levisi lapsekas hymy, kun hankasin kaikin voimin tuoliraasua! Voi tuota onnea, vihdoinkin pääsin hiomaan itselleni kesäfiiliksen, loman ja rentoutuneen mielen. Juuri tuota olin etsinyt ja kaivannut, koko pitkän talven.

Hiottuani lakan karheaksi levitin tuolivanhuksen ylle viimeisen mustan maalini, joka siis juuri ja juuri riitti. Maalaamiseni alkoi kiinnostaa myös naapurin 4- ja 6-vuotiaita tyttöjä, jotka eivät malttaneet pitää sormiaan irti märästä maalista tai tuolista - saati tarkentavia kysymyksiä esittäviä suitaan kiinni. Koskaan aiemmin en ole ole askartelemisiani joutunut yhtä tarkasti ja juurta jaksaen selvittämään kuin tuolle ristikuulustelevalle naiskaksikolle. Mutta, mutta, nyt tuoli on kuiva ja etsii uutta paikkaansa kodistamme. Vanhalle paikalleen se ei enää mustana sovi, mutta nyt sille on avautunut paljon uusia ovia, paikkoja nimittäin on kodissamme huomattavasti enemmän mustalle kuin "liukuvärjätylle" valkoiselle puutuolille.

Samaan hengenvetoon ompelin myös toiselle lattiatyynyllemme uuden päällisen vanhasta Ikean lintuaiheisesta keittiönverhokankaansa. Toiselta tyynyltä puolestaan purin vanhan päällisen pois, jolloin alta löytyi sitäkin vanhempi mutta yhä aika kivan pirtsakka Eurokankaan vihreä päällinen. "Uudet" päälliset tuovat juuri sopivasti uudentuntua alkavaan kesään! (Todellisuudessa etsin tyynyilleni Marimekon kankaista täysin uusia päällisiä, mutta odotan yhä tarjouksia sekä rakkautta ensi näkemältä -kokemuksia.)

Urbaani kaksipuoleinen lintulattiatyyny

Kesä siis tavoitti viimein minutkin, eikä siihen tarvittu tällä kertaa edes monen sadan kilsan hiostavaa ajomatkaa möksälle. Vaikka eipä siinä, mielikseni voin todeta, että saan Savolaisen itikkaparatiisinikin muutaman päivän kuluttua! :) Ihanaa alkanutta kesää!