lauantai 15. kesäkuuta 2013

Välillä onnistuu ruuanlaitossakin

Lapsi on kovasti allerginen kaikenlaisille ruoka-aineille, joten koko hänen varhaislapsuutensa on minun osaltani mennyt lähinnä ruokavalion ja ruokien yksityiskohtainen suunnitteluun, kotikutoisen ruuan vääntämiseen ja muiden tekemän ruuan pelkäämiseen ja karttamiseen sekä tietysti omien eväiden kantamiseen paikasta toiseen. Tahtomattani minusta on tullut ruokapoliisi, joka lukee kaupassa kaikkien tuotteiden tuoteselosteet, suhtautuu skeptisesti ja hiillostaa ravintoloissa henkilökuntaa ärsyttävillä valmistusmetodikysymyksillä. Samalla soijasta on tullut toiseksi paras ystäväni.

Mutta, mutta. Olen oppinut ottamaan tuon ruokarallin pelkästään hyvänä kokemuksena, sillä koskaan aikaisemmin en ole ollut näin kiinnostunut ruuan alkuperästä, erilaisten yllättävien makujen yhdistelemisestä ja raaka-aineiden monipuolisesta hyödyntämisestä. Olen viisastunut ruuan suhteen paljon, mutta sitäkin enemmän minusta on tullut luova. Kaksi vuotta ovat sisältäneet valtavasti kokeiluja - usein ne ovat päättyneet murheeseen ja kauhojen heittelyyn, mutta erittäin tyydyttäviäkin onnistumisia on ollut joukossa. Ajattelinkin, että laitan tänne blogiin jakoon onnistuneimmat kokeiluni allergia-ruoan saralla, jos ei muuten, niin itselleni muistiin. Ja koska allergioihin kuuluu muun muassa maito- ja kananmuna-allergia, ovat reseptit useimmiten myös vegaanisia, mikäli se jotakuta ilahduttaa.

Suosituin allergialeipä meidän perheessämme on äidin porkkanaleipä. Ohje on alunperin aivan tavallisten kaurateeleipien ohje, johon olen lisännyt porkkanaa ja muutellut hieman ainesosien suhteita. Tämä herkku maistuu niin uunilämpimänä kuin kylmänäkin sekä aikuisille että lapsille. Mainiota tämä on esim. kasviskeiton tai muun kevyen ruoan kylkiäisenä.


Porkkanaleivät

n. 2 dl (pika)kaurahiutaleita
1 1/2 dl hiivaleipäjauhoja
1 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
2 tl leivinjauhetta
2 rkl öljyä
2 dl soija-, kaura- tai riisimaitoa
2 porkkanaa hienoksi raastettuna

Sekoita aluksi kuivat aineet keskenään. Lisää sitten öljy ja maito sekä viimeiseksi raastettu porkkana. Sekoita tasaiseksi taikinaksi ja muotoile uunipellille haluamasi mutoiset leipäset (itse taputtelen lusikalla kaksi kolmion muotoista, melko ohutta leipästä). Pistele haarukalla pintaan reikiä. Paista leipäsiä 200 asteessa 10-15 min. leipien paksuudesta riippuen.  

Porkkanaleipiä voi tehdä useita pienempiä tai yhden ison.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti