Jees päivä

Niin ärsyttävältä ja kliseeltä kuin se kuulostaakin, niin tämä päivä on ollut sellainen, josta jää pitkäksi aikaa kiva mieli. Huonosti nukuttu ja lyhyeksi jäänyt yö ei enteillyt paskaa päivää vaan kivoja kokemuksia ja yhteisiä juttuja.

Näin kesälomalla olemme erään 2-vuotiaan herrasmiehen kanssa ottaneet tavoitteeksemme lähteä joka aamu kymmenen aikaan liikenteeseen, mennä milloin minnekin, tehdä jotain kivaa, yleensä käydä jätskillä ja tulla sitten kotiin syömään ja nukkumaan päikkärit - yleensä aina vähintään tunnin myöhässä normaalista aikataulusta. Tähän mennessä olemme kolunneet kaikki lähialueen asutuskeskukset, kuten Tikkurilan, Korson ja Koivukylän vain muutaman mainitakseni.  Alueen kirpparit on katsottu melko monesti, puistot nähty ja käyty ehkä liiankin monesti ja junasta ja bussista on haettu vaihtelua ja jännitystä aamupäiviin. Mutta Keravalla ei olla vielä ehditty käymään - niinpä sinne mentiin tänään.

Hieman kyseenalaisesta maineestaan huolimatta pidän Keravasta. Se on kaikista käymistämme asutuskeskuksista kaikkein viihtyisimmän oloinen ja lapsiystävällisin. Vaikka keskustan alue on pieni, kivoja pikkuruisia puistoalueita on paljon, tori keskellä kaikkea on elävä ja lapsille on parikin näkemisen ja kokemisen arvoista juttua aivan keskustassa. Lisäksi keskustassa on isompi huonekalukirppis, jota en itse jätä koskaan käymättä - paitsi tänään. Lähdimme tällä kertaa autolla liikenteeseen, sillä juna-asemalle on meiltä melko karvas kävelymatka. Asemmalle asti päästyämme meinaa sitruunat olla molempien naamataulujen paikalla. Pitkä kävely vie muutenkin liikaa aikaa tiukasta aikataulusta. Tällä kertaa auto koitui onneksemme, sillä päätin lähteä etsimään heinäsuovasta neulaa ja Keravan keskustan ulkopuolelta kirpparia. Yksi löytyikin, Lähetystori Fida ja sieltä pari tosi hyvää löytöä. Herra automies löysi täysin yllättäen itselleen kaksi autoa, Falckin hinurin ja L&T:n roska-auton. Firmoilla on väliä...

Itsekään en jäänyt hyvää ilman, sillä löysin tosi hyväkuntoisen teaklipaston (?). Pienen ja söpön ja halvan. Se ei vaadi lainkaan laittoa, vaan on säilynyt hienosti.

Lisäksi löysin lasipullon, johon päätyy bambu, joka päätyy yöpöydälleni. Olen jostakin lukenut, että makuuhuoneessa kantsisi suosia viherkasveja, koska ne ovat luonnon ilmanraikastimia. Riittävän monta huonekasvia vastaa yhtä mekaanista ilmanraikastinta (mikä on riittävän monta?). Yksi rikkaruohokasveihin luokiteltava viherkasvi meidän makkarista jo löytyy, mutta se ei selvästikään riitä, sillä toisinaan aamuisin ilmanlaatu on lähes lusikoitava. On tietysti melko epäsuomalaista aloittaa tuo makkarin viheriöittäminen bambulla (tai oikeammin jollain vehkalajikkeella), mutta pulloon saa niin heikosti muunlaisia ajoittaisen unohtamisen sallivia viherkasveja viriteltyä. Ja pullo vie niin kivan vähän tilaa.

Fidan vaihdoimme sitten Aurinkomäen leikkipuistoon, jossa kiipeily osoittautui yllättäen extremeurheiluksi, kun varsinaisen kiipeilijän ei tehnyt mieli päästää L&T:n autosta hetkeksikään irti. Äidin sykkeet saatiin pariin otteeseen niin hyvin nousuun, että leikkipuistovierailu jäi tänä päivänä lyhyeksi. Kun kotiin emme voineet suoraan puistosta palata, (aina ei voi onnistua: muistin kotiavaimen juuri kun lukko napsahti takanani kiinni), oli onni, että mummolan pakkasesta löytyi juuri sopivasti porkkanapihvit pojalle ja ahvenkukkoa äidille. Ruokittuina ja hyvin leikittyinä oli ilo palata taas omaan kotiin vara-avaimella.

Onnistuneen päivän täydensin tänään ensimmäisellä Jooga Flow -tunnilla. Ajattelin, että nyt mennään kokeilemaan jotain ihan uutta, silläkin uhalla, että menee tunti ihan tahvoiluksi. Mutta mitä vielä! Tuttua huttuahan se oli, sillä liikesarja oli sama, jota viime kesänä Korsossa minulle ohjattiin, hieman eri nimellä vain. Raajojani ylös alas venytellessäni tunsin itseni jo vähintään kreikkalaiseksi jumalattareksi tai samuraiksi, kunnes ymmärsin avata silmäni ja näin koko komeuden peilistä.

(Flow jooga on siis joogaa, jossa liikesarjassa mennään liikkeestä toiseen rauhallisen sisään, ulos -hengityksen rytmissä. Musiikki taustalla luo tunnelmaa, ei rytmiä - ja tuo mieleen välillä tosi hyviä elokuvamusiikkiviboja)

Tunnilla tuli jotenkin tosi maailmaa syleilevä olo. Mistä se johtuu? Ehkä siitä mielikuvasta, joka joogaan on totuttu yhdistämään: joogaa harrastavat täydellisen mielenrauhan ja tasapainon saavuttaneet aasialais- tai amerikkalaistaustaiset ihmiset suurissa, aurinkoisissa puistoissa kukkivien kirsikkapuiden alla. Seesteisyys on käsinkosketeltava. Jopa ilmansaasteet ovat väistyneet tuolta puistopläntiltä tuoksi yhdeksi tunniksi, jonka ihmiset uhraavat mielenrauhalle. Joku on ehkä tulkinnut, että kyseessä on maailman rauhan synnyttäminen, mutta kyllä se on vain sitä, että ihminen pystyy hetkeksi unohtamaan ikuiset kysymykset, kuten "Mitä tänään syötäisiin?" Itsellä puistoefektin saavuttamiseen meni hetkinen, sillä aivan seinän takana karjui melko hyvät keuhkot omaava nainen, jolla taisi jyllätä jo vahvat adrenaliinit elimistössä: "Kiivetkää, kiivetkää, tulkaa, tulkaa, tänne asti vaan, kyllä jaksaa, vielä, vielä...". Kyseessä oli sisäpyöräilytunti.

No, flow joogasta voisi tulla uusi hyvä ystäväni. Suosittelen...