Onnea ja onnea

Onni on uusi harrastus ja parempi fiilis, parempi kunto ja parempi ruuansulatus! Hylkeen tuhoamisprojektini on alkanut kantaa hedelmää, sillä muutaman viikon ahkeran salin asiakkaana olemisen seurauksena kunto on lähtenyt selvästi kohenemaan ja olo virkistymään. Mitään kiloja ei ole tippunut, mutta se ei ollutkaan tämän projektin varsinainen tavoite. Tärkeintä on kohottaa kuntoa ja saada sitä myöten lisää energiaa ja puhtia päivään, parantaa ryhtiä ja niskahartiaseudun hyvinvointia sekä tietysti päästä eroon ylimääräisestä turvaläskikerroksesta keskivartalon seudulla.

Olen huomannut itselleni toimivimmaksi salikomboksi tunnin oma treeni sekä jokin rentouttava, keskivartalon lihasten hallintaa kehittävä tunti. Omaehtoinen salipyrähdykseni sisältää edelleen Pandoran tuhoamista, mutta nyt jo selvästi tavoitteellisempana. Fillaroin, jos fillarin telkusta tulee jotain hyvää, muuten viihdekeskuksen polkeminen tuntuu jokseenkin teeskentelyltä ja fiinistelyltä. Ei siinä oikeasti hiki tule. Tai jos tuleekin, fillariin integroitu tuuletinjärjestelmä puhaltaa hikipisarat otsalta alta aikayksikön.

Kokovartalon vitkutuslaitteesta siirryn yleensä hyvän hien ja maitohapoissa kärvistelevien raajojeni kanssa kuntosalin lihaskuntolaitteisiin, joista alan jo hallita yli 50 %. Ylpistyneenä suomalaisena en ole voinut pyytää apua laitteiden käyttöön, joten yritän tiirailla muita laitteiden käyttäjiä, jotta voisin itse pikku hiljaa laajentaa laitevalikoimaani. (Minusta tuntuu, että laitevalikoima on hieman monipuolistunut ja uudistunut viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana... ei ne siellä lapsuuden kotikunnassa näin vaikean teknisiä olleet..) Toistokertani ovat nousseet 8 toistosta 12 toistoon, ja sarjojakin teen vähintään kolme. Jotain on siis todella tapahtunut, sillä lihakseni eivät enää huuda hoosiannaa kaiken tämän jälkeen, vaan voin vielä nautiskella treenin päällle joogasta tai core-tunnista. Ehkä en ole aivan vielä saavuttanut henkistä tasapainoa ja seestyneen rauhan tilaa joogatunneilla, mutta matkalla ollaan. Koska minussa loisii pieni valittaja, on pakko vähän valittaa. Nimittäin se spinnig siinä viereisessä salissa... ei armias, voisiko joku tehdä temput kaikille Tauskin levyille.

Tällä hetkellä olen sataprosenttisen tyytyväinen kesäprojektini tämänhetkiseen tilaan. Mieli on hyvä ja tulokset ovat jo nähtävissä! Salikorttikaan ei tunnu enää niin kalliilta. Kunhan työt kuukauden päästä alkavat, voi ajatus olla jo aivan toinen...

Onneakin on luultavasti luvassa, sillä tänään, ehkä toisen kerran elämäni aikana löysin nelilehtisen apilan takapihalta. Onnea on aivan selvästi luvassa, sillä apilanlehti osui "aivan vahingossa" silmään nopealla silmäyksellä auringossa palaneeseen nurmeen. Tällä kertaa löytäminen ei vaatinut onnenetsintää ja viiden sadan lehden kääntämistä. Milläköhän tavalla se onni tällä kertaa potkii?

Trukkilavasohvaprojektini seisoo tällä hetkellä hieman jäissä tuossa pihaterassillamme. Malttamattomana ostin jo Jyskistä päälliset, mutta eilisen rankkasateen aikana tietoisuuteeni iski hieman liian voimalla se kylmä fakta, etten ole käsitellyt raakalaudesta kasattuja lavojani vielä millään tavalla.

Rautakaupassa huomasin, että vaha on aivan liian tyyris vaihtoehto minun kukkarolleni, kun kyseessä on kuitenkin vain trukkilavat eikä esimerkiksi olohuoneen lattia. Pihi minussa alkoikin heti kitsastelemaan, ja päädyin ostamaan tarjouslakkaa, kelohongan värisenä. Hieman tuo valinta näemmä vielä kaivelee, sillä purkki odottaa eteisessä koskemattomana. En tiedä, pitäisikö vain sipaista lakka pintaan vai sittenkin vaihtaa purkki valkoiseen maaliin. Lakka halpa, valkoinen maali kaunis ja ajaton. Mielipiteitä? Lakkaa ei ollut tarjolla valkeankuultavana, se olisi ollut taas se kuuluisa kompromissiratkaisu kahden hyvän vaihtoehdon välillä. Tämä nyt ei ole mitenkään uutta.. kahden välillä seilaaminen on minulle tuttuakin tutumpaa. Pässinpää ja himskutan jäärä olen, mutta en silti osaa tehdä valintaa.. 

Onnea on lisäksi vielä sekin, että viikonlopulla pieni suuri sukumme taas vihdoin kokoontuu yhden mökin tontille. Parhaimmillaan sisaruskatraamme välissä on yli 600 kilometriä, joten kaikki yhteen tuovat kokoontumisajot ovat erittäin, erittäin harvinaisia. Tällä kertaa kokoonnumme äitini syntymäpäivän merkeissä (vaikka synttärit olivat ja menivät helmikuussa), mutta koska ilman verukkeita on vaikea saada kaikki kokoon, on pyöreät synttärit mitä mainioin keino päästä sukujuhlimaan. Viikonlopulla siis pohjoissavolainen mustikansininen mökki täyttyy monenkirjavasta ja kaikenikäisestä kansasta, joka nauraa hassusti, muistuttaa päivä päivältä enemmän toisiaan, ei sylkäise jätskikuppiin ja rakastaa hyvää ruokaa!

Jälleennäkemisten ja ihanien tapaamisten viikonloppua kaikille!